Ihan totta tosinmaista. Tänään taas oli pikkujoulut. Nyt onneksi päiväseltään; jo yhden aikoihin. Seurakunta tarjosi upean joululounaan työntekijöilleen sekä meille kahdelle opiskelijalle :) Tilaisuudessa oli myös sangen mukavaa ohjelmaa. Muutama henkilökunnasta oli pukeutunut joululauluiksi ja piti arvata, mikä joululaulu oli kyseessä ja sitten oli myös singaling-kilpailu.... Ja viikolla aiemmin pidettiin pienimuotoiset diakoniatiimin pikkujoulut eli herkuteltiin nyyttäriperiaatteella. Tällä iällä nämä päiväiset pikkujoulut tuntuvat jo sangen mukavilta!

Muutenkin viikko on mennyt mukavasti ja erityisesti mieltäni on lämmittäneet ne pienet muistamiset, mitä olen saanut harjoittelun lähestyessä loppuaan. Olen saanut tekijän itsensä runokirjan ja kirjan Martta Wendelistä ja hänen postikorttejaan. Asioita, joissa on suorastaan osuttu minuun ja kiinnostukseni kohteisiin... tarkkasilmäisiä ihmisiä. Ensi viikko on viimeinen harjoitteluviikko tässä seurakunnassa, sitten on pieni joululoma... tai oikeasti tehtävien teolle varattua aikaa muiden joululomaillessa. Uudeksi vuodeksi palaan omaan työhöni, kunnes on taas aika astua koulun penkille ennen Fuengirolaan lähtöä.

Fuengirolaan lähtö vähän ahdistaa. Koulun puolesta on paljon tekemistä ja aiemmin sovitut asiat eivät tunnu menevän välttämättä niikuin on puhuttu. Nyt täytyy vain pitää tiukasti kiinni alkuperäisistä sopimuksista. Meille luvattiin, että voimme suorittaa opintojamme vaihdossa lukuunottamatta yhtä kurssia ja nyt on yksi opettaja alkanutkin "hannaamaan". En todellakaan suostu ensi syksynä menemään tunneille uudestaan, vaan haluan että meille järjestyy verkko-opetus ja tehtävät niinkuin on puhuttu alun perin. Kun saan kaiken ajallaan tehdyksi, voin sitten ottaa kaksoistutkintooni vielä kolmannen tutkinnon Fukesta palattuani eli silloin minusta tulisikin sosionomi-diakoni-lähetyssihteeri. Kun samaan katastrofiin saa, kannattaa kaikki mahdollinen suorittaa.

Myös asuntoasiat Espanjassa ahdistavat. Ystäväni on kiitettävästi rampannut erilaisissa näytöissä ja ollut yhteydessä vuokranantajiin Fukessa. Aina meille vilkutetaan vihreää valoa ja sitten homma kaatuu siihen, että asunnontarpeemme on vasta helmikuun alusta kolmeksi kuukaudeksi. Kaikki haluavat vuokralaisen heti nyt. No, uskon että asia vielä järjestyy. Kovin toivottavaa vain olisi, että asunnossa olisi wifi-yhteys, kun niitä koulutehtäviä pitää tehdä ja olen aika nettiriippuvainen muutenkin. Siksi ajaksi kiinteän liittymän hankkiminen itse on kovin hankalaa ja melkoisen vaikeaakin - kun katkaisee sopimuksen ennen vuoden määräajan päättymistä, joutuu maksamaan sakkoa. Nettitikut taas ovat Fukessa tosi kalliita. No, jos ei wifi-asuntoa järjesty, on pakko pelata nettitikulla ja sillä, että käyttää puistoissa ja kahviloissa ilmaisia verkkoja.

Mutta hetkeksi taas tämän maan kamaralle ja näihin mietteisiin... Mitä ajattelen harjoittelun lähetessä loppuaan? Olen toki väsynyt, mutta kiitollinen näistä viikoista... olen saanut oppia paljon sellaista, mitä en ennestään osannut ja olen saanut olla mukana niin ihmisten iloissa kuin suruissakin. Diakoniatyö on osoittautunut monipuoliseksi ja tarpeelliseksi työksi, mitä voisin aivan hyvin kuvitella tekeväni. Aluksi minua kovasti jännitti oma kelpaamiseni sekä hengellisen työn tekeminen. Nyt tiedän, että me kaikki kelpaamme juuri sellaisina kuin olemme. Ja epävarmuuteni hengellisen työn tekemisestä on kääntynyt vahvuudeksi. Luottamukseksi.

Mihin Sinä luotat? Oletko löytänyt itsestäsi sellaisia vahvuuksia joista, et aiemmin tiennyt?

Martta Wendelin kortissa lapset laulavat kuusen äärellä